Näytetään tekstit, joissa on tunniste tuotteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tuotteet. Näytä kaikki tekstit

5. helmikuuta 2011

9GOATS BLACK OUT - 690min



Ihan tavallisella tavalla elämä on eteenpäin rullaillut. Vaate- ja hiuskriisit ovat olleet kovin yleistä päivärutiinia. Tosin olen syönyt vähän 'terveellisemmin' koko tämän viikon, kun ei ole tullut syötyä ulkona kuin kerran! Oikeasti suoritus. Alkuviikosta leivoin mokkapaloja, eilen tein ruuaksi banaani-cashew-kanaa. Tuli aika hyvää, vaikka mausteita olisi omasta mielestä saanut käyttää reilumminkin. Ja yllättävän kiva tuo banaani oli tuossa mukana - tosin luultavasti kaikki ei tykkään, mutta mulle kyllä kelpasi. Kana syötiin siis riisin kera. Tänään aamusta äitin toivomuksesta leivoin sitten myös Runebergin tortun. Tosin se odottaa vielä päällystä.


Innostuin sitten tänään leipomaan myös pizzaa, josta tulikin varsin hyvää ja varsinkin jos tykkää vähän tulisemmasta.

Tällaista ohjetta käytin:

POHJA
n. 5 dl jauhoja
pussillinen kuivahiivaa (11g)
2/4 tl suolaa
2 dl vettä
n. 3 rkl öljyä

TÄYTTEET
tacokastiketta (kyseessä Pirkan mieto)
punasipulia
kirsikkatomaatteja
chilitonnikalaa
ananasta
juustoraaste (itse käytin Pirkan mozzarella-emmental-juustoa)
(valkosipulijauhe, oregano)

1. Sekoita kuivat aineet.
2. Lisää lämmin vesi ja sekoita aineet taikinaksi.
3. Lisää öljy. Mikäli jää 'kuivaksi' vielä, lisää enemmän öljyä tarpeen mukaan.
4. Möyhi taikina hyväksi ja jätä kohoamaan. Taikina paisuu noin kaksinkertaiseksi. Itse laitoin altaaseen kuumaan veteen kulhon ja peitin käsipyyhkeellä.
5. Laita uuni 250 asteeseen.
6. Kauli pellille sopivaksi.
7. Levitä tacokastike, pilko sipuli ja kirsikkatomaatit ja laita pohjalle. Itse laitoin tähän väliin myös valkosipulijauhetta ja 1/3 juustoraasteesta. Sitten tonnikala ja ananakset. Viimeiseksi juustoraasta.
8. Uuniin noin 10-15 minuutiksi.
9. Nauti!


Eilen ostin itselleni Deko-lehden (kuten melkein joka kuukausi). Ihania asuntoja löytyy... Ihastuin myös tuohon Verso -hyllyyn joka on Skannon (tuo kuvan alareunassa oleva musta hökkeli, hinta alkaen 580e....). Odotan niin innolla että joskus pääsen muuttamaan!


Kaupungilta kaappasin mukaan myös Maybellinen meikkivoiteen (vaalein sävy) ja samaan hintaan vielä peitepuikon. Yhteensä maksoivat 15e (normaalihinta n. 26e). Alkuviikosta nappasin itelleni myös Osiksen lakan (vahvuus 3 strong), hintaa oli Koskikeskuksen Kampaamo-outletista 9,90e (normihinta pyörii n. 22e). Muutenkin tosi paljon tuotteita aivan sikahalvalla...

Oon muuten tosiaan kärsinyt taas vaihteeksi hiuskriisistä, ja oonkin tässä tänään pähkäillyt, ostaisinko itselleni jonkin tummanpunaisen hiusvärin. Ihan sellaisen verenpunaisen, ei mitään violettiin menevää, ei. Ja pari viikkoa olen tätä edellistä nyt jaksanut, hm... Mutta voisin oikeasti ehkä kipaista maanantaina Hairmailissa ostamassa tuubin t.punaista.

Mutta eiköhän nyt ole jauhettu asioista ja hetken ihan tarpeeksi, joten näkyillään taas!

24. tammikuuta 2011

masterpiece

Tänään olen himoinnut fruugo.comissa (hyvin edullisia hintoja ainakin tigin tuotteista! myös postituskuluttomia tarjouksia ainakin nyt paljon) TIGIN tuotteita. Kampaajaksi opiskelevana ja muutenkin hiuksista kiinnostuneena tykkään kokeilla eri merkkejä niin shampoissa ja hoitoaineissa kuin muotoilutuotteissa.

Mä olen kuitenkin aika köyhä ja olen aika nirso ostelemaan tuotteita. Tosin kivan näköiset pakkaukset ja laatu houkuttelee, tigin tuotteet on ainakin ihan suht hyviä. Tigi tosin tekee juuri sitä, että hintaa nostetaan purnukoitten ulkonäöllä. Mutta kivannäköiset tuotteet takuusti myy paremmin ja itse en juuri vilkaisekaan tuotetta jos purkkikin näyttää jo ullakolta kaivetulta! Tuotteen "laatu" tosin riippuu myös käyttäjänsä hiuksista itsestään, eikä kaikki tuotteet voi millään sopia kaikille.

Voisin tässä esitellä muutamia tuotteita, joita olen itse käyttänyt ja ostanut. Niitä ei ole paljon, mutta ehkä jotakuta kiinnostaa.

MIMO Professional Hair Care - Tough Wax
"Vahvapitoinen mattavaha kaikille hiustyypeille."
Hinta: Tällä hetkellä 3€ Hairstore.fissä (normaali hinta 10€)

Oma mielipiteeni tästä vahasta on varsin hyvä. Itselläni on puolipitkät hiukset ja tätä vahaa olen käyttänyt jo aika pitkään. Herneen kokoinen nokare riittää. Hierotaan käsiin lämpimäksi ja muotoillaan. Pito on ihan hyvä ja joskus käytän sitä ilman lakkaa. Ei ainakaan itselläni jätä mitään töhnää tai rasvaa hiuksia. Tykkään.
Äitini osti tämän joskus jostain alennuksesta.

KC Professional Four Reasons - Silver Shampoo
"Shampoo vaalennetuille, raidoitetuille ja harmaille hiuksille kirkastaa hiusväriä ja taittaa liian keltaisuuden. Vahvistaa käsiteltyä ja huokoista hiusta. Sitruksella maustettu pehmeän oliivinen tuoksu."
Hinta: 8,90€ Sokos verkkokauppa (itse ostin tuotteen tukusta ja hintaa oli paltiarallaa 4-6€)

Kyllähän tämä vähän keltaisuutta poistaa... Mutta en ehkä menisi mitenkään suosittelemaan tuotetta huippuhyväksi. Olen saattanut käyttää tuotetta päivittäin ja hiukseni ovat olleet todella vaaleat blondit. Varsin huonosti silti poistaa keltaisuutta, paitsi ihan ihan vaaleista kohdista. Ei järin toimiva tuote, itse huomasin Bonacuren Color Save Silver Shampoon paljon tehokkaammaksi. Ei kovin riittoisa koostumus. Enkä myöskään pitänyt tuoksusta.

KC Professional Four Reasons - Moisture Conditioner Hoitoaine
"Hoitoaine kosteutta kaipaaville kuiville, käsitellyille ja käsittelemättömille hiuksille. Ylläpitää hiuspohjan kosteustasapainoa, vähentää sähköisyyttä, jättää hiukset ilmaviksi. Raikas hedelmäinen tuoksu."

Hinta: 8,90€ Sokos verkkokauppa (itse ostin tuotteen tukusta ja hintaa oli paltiarallaa 4-6€)
Ihan ok, mutta ei mikään erikoisen hyvä tuote tämäkään. Tuntuu kuitenkin ihan kivalta hiuksissa vaikka ei niille mitään järin erityistä teekään. Parempi tuoksu kuin Silverissä. En lähtisi kaupittelemaan tätäkään.


Nivea Volume Sensation - Styling Spray
 "Provides extra strong hold all day long and doubles the volume by lifting hair up."
Hinta: 4,90€ Sokos-verkkokauppa
Yksi harvoista ihan päivittäistavarakaupoista saatava lakka josta olen pitänyt! Olen ostanut ainakin kaksi kertaa tätä lakkaa. Tuoksuu hyvältä, ei lainkaan sellainen lakkamainen, inhottava, henkeen tunkeva haju. Kevyen tuntuista eikä pahemmin tahmaa. Pito on hyvä vaikeammissakin muotoiluissa. Suosikki-"normikauppalakka" tähän mennessä. Eikä ole hinnalla pilattu!

Sitten nämä tuotteet jotka aion ottaa kokeiluun:
TIGI Rockaholic Rock Out - Shine Blaster
"Kiillä kuin rokkistara! Tällä megakiillon antavalla tuotteella häikäiset bilekaverisi etkä taatusti jää vaille huomiota. Nopeuttaa hiusten kuivumista - jää aikaa oleellisimmille asioille. Käyttö: Levitä tasaisesti kosteisiin tai kuiviin hiuksiin lisäämään kiiltoa, poistamaan pörröisyyttä ja sähköisyyttä sekä suojaamaan ilmankosteudelta. Kylmä totuus: Sulkee hiusten pintakerroksen ja nopeuttaa hiusten kuivumista. Sopii loistavasti mikseriksi - sekoita suosikkimuotoilutuotteesi joukkoon pehmentämään lopputulosta ja antamaan lisää kiiltoa. Feikkaa haaroittuneet latvat tilapäisesti terveen näköisiksi. Tuoksuu huumaavasti karhunvatukalle ja sitruunalle!"
Hinta: 13,91€ + ilmainen kuljetus fruugo.com-nettikauppa


TIGI Bed Head Masterpiece - Massive Shine Hairspray
"Bed Head Masterpiece hiuskiinne. Luo hiuksistasi taideteos joka kestää koko päivän. Massiivista kiiltoa ja totista tukea. Käyttö: Suihkuta tuote kuiviin, muotoiltuihin hiuksiin."
Hinta: 20,50€ Hairstore.fi


Nyt hyviä öitä! Huomenna laitan uudestaan tätä ruskeaa väriä (on haalistunut...) ja käyn katsomassa jos löytäisin Koskikeskuksen kampaamo-outletista tuota lakkaa! Katsotaan mitä tarttuu mukaan.