19. elokuuta 2010

Dust

olen lukenut Lykantropian (Gerry Birgit Ilvesheimo), Goa, Ganesha ja minän (Terhi Rannela) ja nyt on menossa Ilmestys (Essi Henriksson). lukematta on vielä Kuristajaviikunat (Gerry Birgit Ilvesheimo), Z - rakkaustarina (Vigdís Grímsdóttir) ja Missä sade leikkii (Eero Hämeenniemi).

sain myös ensimmäisen opintorahan, ja olenkin tässä pari tuntia kohta miettinyt, että lähtisikö sitä kauppaan vai eikö sitä lähtisi. olisi ainakin nälkä (tietty jääkaapissa olisi kalakeittoa..).

olen väsynyt, ahdistunut ja turhautunut.

18. elokuuta 2010

Inspiration









kai se on sentään joskus aloitettava jotakin.

nyt olen aloittanut jo yhden asian; koulun. myöhemmin tulee tanssi.
en tiedä mitä siitä tulee.


kävelen lumessa. lumen läpi ei näe... ei tienviittoja missään.

yksin on helppo, mutta silti niin vaikeaa. ilta pimenee, ei näe eteensä, eikä sisälle. jossakin saisi paistaa lamppu. edes yksi pieni lukulamppu.

12. elokuuta 2010

Streets


Mä olen aina rakastanut tanssileffoja, vaikka alunperin olenkin ajatellut ettei ne ole mun juttu. Mutta mikä olo tuleekaan, kun niitä katsoo ja kuuntelee! Näkee sen liikkeen mikä lähtee ihmisen kropasta - se on aivan jotain mahtavaa. Se näyttää niin upealta.

Haaveilen siitä, että uskaltaisin ilmoittaa itseni streettanssin alkeisiin...

9. elokuuta 2010

Paradoksi











pictures (c) Simon Hua


Kaikki testit mitkä teen itseäni koskien kertoo yleensä siitä, että olen herkkä, rauhallinen, vapaasielu, taiteellinen ja kaikkea muuta "hienoa".

Miksi ei vaan tunnu siltä? Ei musta tunnu yhtään siltä, että olisin hieno ihminen. Tai kai mä olisin, jos mä en tuntisi olevani niin yksin. Mä en käsitä, että olenko mä aivan järjettömän itsekäs vai mitä ihmettä, kun mä haluaisin vaan että mut huomattais - huomattaisiin se, kun mulla on paha olo tai tarvitsisin sitä tukea, jonkun joka aidosti välittää. Kun mä en vaan osaa uskoa, että kukaan välittäisi. Ajattelen, että olen vain se vaihtoehto kun muita ei enää ole.

Pelottaa jo valmiiksi aivan jumalattomasti tuleva kouluvuosi. Se on vain vuoden, mutta pelkään jo etten jaksa. Ja ensimmäinen kunnollinen koulupäivä on vasta huomenna. Mä en myöskään halua pettää odotuksia, kun mulle on suotu tällainen mahdollisuus...

Ehkä mä kohta jo siirrän tämän kaiken pahan olon kouluun, tuleeko musta työnarkkis? Teen vain hullusti hommaa ja unohdan kaiken muun. Sitten mä uuvun ja kohta mä oon taas pohjalla...

Miten niin mä olen negatiivinen, valittaja, pessimisti?

Oonko mä vaan liian hajalla? Miksi edes? Tuntu vain etten ole mitään - tai onnistu missään. Mä pelkään valmiiksi _kaikkea. Mä olen täynnä huolta omasta elämästäni, siitä saavutanko mitään. Siitä että rakastaako mua kukaan. Tuntuu jo niin epätoivoiselta! Voisin nytkin taas vain itkeä, jos uskaltaisin. Sydän painaa rinnassa kuin lyijy ja silmät pidättelee itkua. On niin vaikea olla.

Kaikki näyttää siltä, että olisi asiat hyvin, mutta mun mielessäni kaikki on kuin maailmanlopun jälkeen - pelkkää epätoivoa.

Ja mä en vaan tiedä mikä helvetti mut pelastaisi...

About...

M I N Ä
» Nimesi? - Jomi
» Pituus? - 165 cm
» Hiusten väri? - Musta
» Rusketutko helposti? - Aika helposti
» Missä asut? - Tampereella
» Onko lävistyksiä? - Viisi
» Missä? - Huulessa, korvissa, ollut myös silmäkulmassa (kahdesti)
» Osaatko käyttäytyä sivistyneesti? - Osaan

Y S T Ä V Y Y S
» Onko sinulla paljon ystäviä? - Ei, yksi
» Entä kavereita? - Ei oikein niitäkään
» Entä vihamiehiä? - Ei omasta mielestäni
» Vihaatko itse ketään? - Itseäni, monesti
» Ajatteletko joistain ihmisistä pahaa? - Liiankin kanssa
» Oletko ihastunut? - En
» Ketä halasit viimeksi? - Ystävää

N Y K Y H E T K I
» Mikä ärsyttää? - Kuuma ilma
» Millälailla hiuksesi on? - Lässähtäneet, muodottomat
» Oletko onnellinen? - En kauheasti
» Edes tyytyväinen? - Vähän
» Surullinen? - Kyllä
» Masentunut? - Kyllä
» Tylsistynyt? - Kyllä
» Missä kännykkäsi on? - Tossa vieressä pöydällä
» Avoimet msn-keskustelusi? - Ei

K U L U N U T V I I K K O
» Oletko ikävöinyt jotain kovasti? - "En kai" eli joo
» Mitä olet ostanut viikon sisällä? - Ruokaa, limsaa, vaatteita, koruja
» Oletko juonut alkoholia viikon aikana? - En
» Oksentanut? - En
» Oletko ollut baarissa viimeisen viikon sisällä? - En

V A L H E E L L I S U U S
» Kertoisitko suurimman salaisuutesi henkilölle, jota halasit viimeksi? - Luultavasti
» Laittaisitko koulukuvaasi samat vaatteet jotka sinulla on nyt päälläsi? - En pelkästään
» Löisitkö henkilöä, jonka takia viimeksi itkit? - Joskus tahtoisin
» Suutelisitko henkilöä, jota viimeisimpänä ajattelit? - Kyllä...
» Mitä aiot tänään? - Syödä, datata
» Mitä ilman et voisi elää? - Jotain turvallista
» Mitä sellaista haluaisit ostaa mihin sinulla ei ole varaa? - Asunnon, kengät, auton, uuden soittimen, uuden puhelimen, kyllähän näitä löytyy...
» Mistä heräsit ? - Sängystä
» Millainen olo on ollut ? - Yksinäinen, turha, ahdistunut...
» Millainen sää on ollut ? -  Liian kuuma, satoi myös
» Oletko käyttänyt rahaa johonkin ? - Ruokaan ja limsaan
» Oletko ollut tänään autossa ? - En
» Keitä ihmisiä olet tänään nähnyt ? - I, M, T, + koulussa olleet ihmiset
» Kenelle olet tekstannut tänään? - I
» Kenen kanssa olet puhunut tänään puhelimessa ? -  I

M E N N Y T V I I K K O
» Mikä on ollut parasta ? - Vaatteet
» Mikä on ollut ikävintä ? - Tunteet, olotilat
» Oletko käyttänyt paljon rahaa ? - Joo
» Mihin olet käyttänyt rahaa? - Vaatteisiin, koruihin, ruokaan, limsaan, herkkuihin...
» Kenen kanssa olet viettänyt eniten aikaa ? - I

T Ä L L Ä H E T K E L L Ä
» Mikä biisi soi ? - 30 Seconds to Mars: Capricorn (A Brand New Name)
» Ketä ikävöit ? - I
» Onko nälkä ? - Joo
» Mitä haluaisit nyt ? - Ruokaa, elämän...
» Onko meikkiä ? - Ei enää
M I L L O I N V I I M E K S I
» Ärsyynnyit jostakin ? - Lähes kaikesta...
» Olit kateellinen jollekin ? - Tänään
» Söit ruokaa ? - Eilen
» Joit jotakin ? - Äsken
I H M I S E T
» Kenen vieressä nukuit viimeksi ? - En muista...
» Kenelle sanoit viimeksi kiitos ? - I ?
» Kuka saa sinut paremmalle tuulelle ? - I... Tytti-koira
» Kenen kanssa syntyy aina hyvää juttua ? -  I
» Kenellä on samanlainen musiikkimaku kuin sinulla ? - I
» Kenen kanssa haluaisit olla juuri nyt ? - Huoh...
O L E T K O
» Lakannut joskus täysin luottamasta johonkin ihmiseen ? - En oikein tiedä, tuskin
» Saanut viimeisen viikon sisällä rahaa vanhemmiltasi ? - En vanhemmilta
» Valehdellut viimeisen viikon sisällä vanhemmillesi ? - En muista

Beginning

Tänään alkaa koulu. Kävin eilen shoppailemassa ja löytyi ainakin pillifarkut ja pari kauluspaitaa, sekä koruja. Ihan tyytyväinen olen saaliseen ~

Koulun alku vähän jännittää... En tiedä, miten mun pitäisi käyttäytyä. Se tuottaa päänvaivaa.

Ja mua stressaa tämä ilma; jos huomenna on taas tällainen yleinen sauna niin ei paljon naurata. Ukkonenkin liukui tuossa meidän talojen yli.

Eikä taas löydy minkäänlaista kuvaa! Argh.

6. elokuuta 2010

"Smile and they think that you are okay."



Suurin osa ihmisistä varmaan ajatteleekin, että elämä, jota elän, on mulle suurinpiirtein "ihan okei".

En mä näytä ulospäin sitä, miten paha olo mulla on. Miten vihainen, miten helvetin vihainen mä olen itselleni kaikesta. Ei kukaan tajua, että mä olen palasina, rikki ja hajalla, särkynyt kuin maahan paiskattu kaljapullo. En mä ainakaan näytä sitä, miten mä haluaisin vaan korjata kaikki tekemäni virheet, joita nyt kadun enemmän kuin mitään. Miten mä haluaisin vaan huutaa, kiljua, itkeä, paiskoa tavaroita ja saada ihmiset huomaamaan. Olis taas joku ihminen, joka saisi mut tuntemaan itseni tärkeäksi, rakastetuksi, olemassaolevaksi.
 Mä olen tällä hetkellä vain uppeluksissa omassa syvyydessäni, kietoutuneena verkkoon jonka olen itse itselleni kutonut.


Voin syyttää kaikesta vain itseäni.

Mä olisin voinut muuttaa kaiken, mutta mä en tehnyt sitä.


Se on se, jota mä tulen katumaan aina.


5. elokuuta 2010

Night

Pitkästä aikaa tuntuu siltä, että ehkä elämä sittenkin voi hymyillä minullekin! Pääsin kouluun, olen siitä tyytyväinen. Mutta tietysti kun kaikessa on yleensäkin kaksi puolta, alan jo pelätä miten muut opiskelijat minuun suhtautuvat. En todellakaan ole mikään peruslikka, jos likka laisinkaan, ja se minua ahdistaa. Jos ne kaikki ovatkin jotain kummallisia nirppanokkia, diivailijoita jotka sulattavat samaan kouluunkin vain omassa suosiossaan olevat kermaperseet? Varmasti poikkean porukasta. Maksullinen koulu kun on kyseessä, en usko siellä ihan ketä tahansa olevan. Se on ahdistavaa. Mutta toivon, että minut otetaan hyvin vastaan... Kaikki me kuitenkin vasta siellä aloitamme...

Maanantaina alkaa koulu 12 joka onkin sitten lähinnä infopäivä.
Pitäisi ehkä miettiä, meinaanko silloin jo asua äidillä vai mitä mä teen? Siihen mennessä ei kämppää vielä ehdi saada.

No, panikoin valmiiksi. Ehkä se siitä.


Tänään 10:13 junalla sitten takaisin Tampereen puolelle. Huh huh.


( Vaihdoin vähän ulkoasuakin, vaihteeksi. :DD )

4. elokuuta 2010

Blink blink

En yhtään tykkää siitä, että mun blogit tuppaa aina olemaan jotain masennusblogeja. Jos en heti muutokseen pysty, niin tämä tulee olemaan enemmän "lifestyle-blogi".

Olin eilen kello 14 haastattelussa Carl Wilhelm akatemiaan, hiusmuotoilukouluun. Ne soitti mulle sieltä 17:44 mutta yllättäenkään en huomannut, että puhelin soi! Nyt jännitän sitä, että tulee aamu ja soitan kysyäkseni tulosta pääsinkö vai en. Toisaalta en haluaisi tietää ollenkaan! Mua jännittää saada tietää.

Tää hiusala on tällä hetkellä se mitä haluan tehdä. Mä oon vielä liian vaiheessa tietääkseni muuta.


Luen kirjaa nimeltä Blink blink. Sen on kirjoittanut Kaori Ekuni. Vähän outo, mutta ihan mielenkiintoinen - kai.


Tuntuu ihan siltä että olis nälkä. Olis ihana saada joskus sellainen kiva aamiainen! Voi olla että haaveet on kaatuneita siihen asti kunnes pääsen omaan kämppään...


Laitoin Toasille hakemuksen yksiöistä. Parhaimmillaan olen jonossa sijalla 11. Ajattelin, että voisin katsastaa vielä niiden asuntojen pohjapiirrokset, kun olin viimeksi laiska.

Ehkä voisin haaveilla pohjapiirrosten perusteella siitä, miten sisustaisin. Mä olen asunut jo yhdessä miniyksiössä mutta ei se tuntunut yhtään omalta.


Alkaa tosissaan väsyttää. Tsekkaan ne p.piirrokset, sit unten maille.

2. elokuuta 2010

Sleepwalker...

I saw a picture of you
Hanging in an empty hallway
I heard a voice that I knew
and I couldn't walk away
it took me back to the end
where everything
I tasted all
I tested all the tears
again
Outside the rain is pouring down
there's not a drop that hits me
scream at the sky but no sound
is leaving my lips
It's like I can't even feel
after the way you touched me
I'm not asleep
I'm not awake
After the way you loved me
I can't turn this around
I keep running into walls that
I can't break down

I said.
I just wander around
with my eyes wide shut because of you
I'm a sleep walker
walker
I'm a sleep walker
walker

Everywhere that I go
I see another memory
and all the places we used to know
They're always there to haunt me
I walk around and I feel

So lost in the light
you're everything that I want
but you don't want me
I can't turn this around

I keep running into walls that I can't
break down

I said
I just wander around
with my eyes wide shut because of you
I'm a sleep walker
walker
let me out of this dream
dream
let me out of this dream

1. elokuuta 2010

Anything have a meaning in here

Mä en vaan oikeesti jaksa. Tästä ei pitänyt tulla mitään angstiblogia, mutta ei mussa mitään muutakaan enää ole.

Oon niin hajalla, niin rikki ja niin yksin
Minä olen aina se kolmas pyörä. Mun kanssa ei voi enää olla. Miks ihmeessä mä oon se joka ei osaa, halua, päästää irti? Mä en haluaisi nyt mitään muuta kuin sen uuden mahdollisuuden! Mutta en mä saa sitä. Miks aikaa ei voi kelata taaksepäin ja yrittää uudestaan?


Se jota kukaan ei enää halua, se jossa kukaan ei näe mitään muuta kuin epäonnistumista. En mä taida oikeasti enää mitään muuta ollakaan. Mä en tiedä mitään, missä olisin onnistunut, mistä mä voisin olla ylpeä. Mä kadun lähes kaikkea mitä mussa on.

Mussa ei ole puhtia enää juuri mihinkään, ollenkaan. Mä haluaisin vaan itkeä, potkia, huutaa, kiljua, syyttää ja vihata kaikkea. Sanotaan kuitenkin, ettei mikään muu auta paitsi itkeminen. Sekin on niin raskasta.

Oon niin uupunut. Mua väsyttää, mä haluaisin nukkua-nukkua-nukkua, mutta en mä lepää. Mä en edes anna itseni nukkua. Mä en saa unta.


Beckin testi sanoi, että yli 30 pistettä meinaisi vaikeaa masennusta.

Mun tulokseni on 46.